"Rakas päiväkirja. Tästä tuli astetta merkillisempi aamu." Näin varmaankin alkoi sukulaisperheen pohjanpystykorvan silloinen päiväkirjamerkintä. Kas kun olivat omistajansa kanssa ihan kaikessa rauhassa metsälenkillä käyskentelemässä, hiljaisuudesta nauttimassa ja puhdasta ilmaa hengittelemässä. Kunnes yhtäkkiä viereen mätkähti taivaalta rusakko. Tump. Siihen läsähti nisäkäs. Välikohtaus tuli varmasti yllätyksenä tapahtumaketjun kaikille osapuolille, niin aamulenkillä olleille luonnon rauhasta nauttijoille kuin varpubuffetista kesken mutustelun yläilmoihin siepatuksi tulleelle jäniseläimelle. Puhumattakaan siitä petolinnusta, joka huomasi kesken ilmojen halki rempomisen haukanneensa liian suuren palan purtavaksi - tai liian tuhdin välipalan kuljetettavaksi. Ehkä se sieltä korkealta katsottuna vaikutti pienemmältä. Niin monet asiat etäältä vaikuttavatkin. Hyvä keino onkin muuten laittaa taustakuvaksi puhelimeen maapallo avaruudesta kuvattuna. Sitä kun vilkaisee tarpeen tullen, omat ongelmat asettuvat nopeasti omiin mittasuhteisiinsa. Yhtä vauhdilla kuin jänövainaa painovoiman vaikutuksesta putoaa isänmaahan ja viimeisenä tekonaan pölypilven nostattaa. Voihan pupuparka. Perin eriskummallinen lähtö oli kyllä.

Miettikää myös sitä petolintupoloa. Sitä hetkeä, kun se huomaa, että voimat eivät peijjooni vie riitäkään. Ties kuinka kauan tuo (kotka tai) haukka raukka hikipäissään taivaalla riehkasi koittaessaan vain saada perikunnalle brunssia pöytään. Sehän vain on suurta viisautta päästää irti asioista, mitkä alaspäin vetävät ja eteenpäin pääsyä hidastavat. Tiedoksi haukallekin, jos tätä luet jossain, että se oli järkevä veto päästää liian suuresta taakasta irti ja jatkaa kertakaikkiaan vaan matkaa. Josko yrittää sitten ehkä vähän maltillisemman kokoisella, kenties jo elämänsä ehtoopuolella olevalla nisäkkäällä seuraavaksi, niin voisi saada samalla niitä onnistumisen kokemuksia. Ehkä rusakon metsästysoperaatio alkuun tuntuikin kevyemmältä, niin kuin alussa monesti asiat ovatkin, kun into on piukalla, motia piisaa ja adrenaliini suonissa tyrskyää. Jäneksen lihakset tukivat alkuun sen kehoa, mutta kun sen henki siitä taivaan sinessä kaikkosi (huudeilla kun oltiin), katosi samalla myös kaikki lihasjännitys ja sen kokovartalopupunkroppa muuttui veltoksi. Lötkön ruumiin painopiste saattoi samassa rytäkässä muuttua haukan kannalta hankalaksi ja tekniikka sekosi, ote kirposi, saalis katosi ja pupu putosi. Kävikö siinä näin, tätä me emme koskaan saa tietää. Emmekä sitä, kuoliko rusakko sydäriin vai korkeanpaikankammoon. Komeat olivat näköalat kuitenkin. Jos ruumis olisi ilmojen halki tipahtanut koiran päälle, olisi seuraukset olleet vielä traagisemmat. Saatikka ihmisen päähän ja olisi tarvinnut soittaa aivotäräyksen takia sairaslomaa. "Mitä on tapahtunut?", tiedusteltaisiin luurin toisessa päässä. "Rusakko tippui päähän". Hiljaisuus. "Aivan. Onko sulla ollut normaalia enemmän stressiä viime aikoina?"

Mistä sinä olet päästänyt irti viimeksi, mikä elämää on hiekottanut? Tai pitäisikö jostain päästää irti nyt? Ehkä elämä muuttuu kevyemmäksi kuin haukan lento ilman kynsissä rotkottavaa lötköjänöjussia.

Väistelkäähän syysflunssia ja varokaahan putoilevia pupuja. <3

Life is like a box of chocolates. You never know what you're going to get... (päähäsikään)