Ettäkö saan sen mistä luovun (Hellsten). Jos koirani katsetta tulkitsisi, se kertoisi, että on juuri luopunut toivosta saada kupillisen nakkeja. Se laittoi siis heti tuon ajatuksen kertalaakista happotestiin, että toimineeko.

Usein täällä meillä elämä menee kulmat kurtussa niska kyyryssä tätä hetkeä ja todellisuutta vastaan taistellessa. Yritetään korjata menneisyyttä ja hallita tulevaisuutta, mikä on ihan hyvä asia tiettyyn rajaan saakka. Koitetaan pakottaa elämä olemaan jotain muuta kuin mitä se milloinkin on. Haikallaan ja ryvetään ja oikein kieriskellään.

Niinhän sitä sanotaan, että mitä enemmän jotain vimmalla jahtaa, sitä kauemmas asiat näyttävät vaan luisuvan. Mitä enemmän yrittää hallita, sitä kaoottisemmalta elämä tuntuu. Ja vaatekaapit. Sanalla sanoen puristetaan oikein huolella mailaa. Mitä kovemmin, sen vähemmän tapahtuu - missään. Päässä hiekottaa analysis paralysis eikä kropassa kierrä qit, ei hapet eikä veret. Kokovartalojäkitetään elämää oikein asiasta tehen. Ae että - niillä töinhän me tänne ollaan tultu!

Jossain päin nettiä oli kuva lapsesta, joka kohotti luppakorvaisen koiran korvia ja kannusti sitä pitämään niitä tahdonvoimalla pystyssä: "Pinnistä, Tyyne, pinnistä!", sparrasi ihmistaimi. Eläimet ovat niin viisaita, etteivät luonnonlakeja vastaan taistele. Ne parhaansa mukaan sopeutuvat ja yrittävät (meitä ihmisiäkin) ymmärtää. Koittavat meitäkin parhaansa mukaan kyllä opettaa, vaan eihän me arkikaapottajat ehditä, kyetä eikä tahdota merkkejä aina tajuta. Eläimet ottavat asiat niin kuin ne ovat ja siinä hetkessä sellaisina kuin ne ovat. Tyyne ei sitten pinnistänyt ja korvat asettuivat niiden ikiomaan lupsakkaaseen asentoonsa, sillä miksi niiden pitäisi edes tojottaa, koska luonto.

Sekin on niin metka, kun halutaan koko ajan lisää, enemmän, nopeammin, eilen. Halutaan syödä kakku ja säästää se. Eikä se todellinen rauha tule sitten siitäkään, jos saakin kaiken haluamansa. Hyvä ja rauha tulee siitä, että hyväksyy sen, mitä on. Hyväksyminen ei tarkoita aina jostain luopumista. Paitsi jos luopuu siitä ajatuksesta, että onni on olemassa jossain muualla. Se se vasta on vapautumista se.

Avain ei ole asioiden pakottamisessa olemaan toisin. Se on siinä, että on ensin rauhassa itsensä ja sitten sen kanssa, mitä on, jonka jälkeen katsoo, mitä tapahtuu. Jos jotain haluaa, tekee jonkinmoisia liikkuja edes siihen suuntaan. Mieli kyllä poimii merkkejä matkan varrella, lisää tätä ja tuuppii tiellä eteenpäin. Jos tie nousee pystyyn, valitsee sitten toisin, tulipahan kokeiltua, eipähän jää kaivelemaan. Jos taas ei tiedä mitä haluaa, tekee ainakin jotain toisin, miten tähän saakka on toiminut. Pistää ranttaliksi ja välillä ostaa Edamia Arkijuuston sijaan.

Alan Wattsin The Backwards law'n mukaan mitä vimmatummin onnellisuutta jahtaa, sitä onnettomammaksi sitä ihminen tulee. Koska jos haluaa jotain, se muistuttaa siitä, mitä ei ole, mikä puolestaan vetää siiven maahan. Kypärä kallellaan aletaan kiinnittää huomiota epäkohtiin omia aatoksiansa tukemaan ja ne saavat entistä enemmän tilaa ajatuksessa, tunteessa ja toiminnassa. Mitä epätoivoisemmin haluaa olla viehättävä, sitä epämiellyttävämmäksi itsensä (sisäisesti) kokee. Mitä epätoivoisemmin rakkautta jahtaa, sitä yksinäisemmäksi sitä itsensä kokee.

Kun päästää irti, lakkaa tarvitsemasta. Kun lakkaa tarvitsemasta, alkaa vetää puoleensa. Asiat alkavat saada kaistaa tulla luo.

Ytimessä ollaan, kun on rauhassa sinut itsensä kanssa. Tiedostaa, että ei enää tarvitse ulkopuolelta mitään. Kun et ole kiinnittynyt mihinkään, saat kaiken.

Edward saa nyt nakkia. Näitkö - näin tämä toimii!

On vaikeaa löytää onni sisimmästään, mutta mahdotonta löytää se muualta