Valekanoista ja dharmoista

Tykkään tarinoista. Ja eläimistä. Eli varsinkin faabeleista eli eläintarinoista, joilla on aina joku syvempi pointti ja opetus. Tässä yksi mun all time lemppareista:

Taannoin Afrikassa oli pieni kotkanpoikanen pudota lopsahtanut pesästään. Sen löytänyt mies vei linnun kotiinsa kasvamaan kanalaansa muun siipikarjan seuraan. Sinnehän se sitten asettui ja adaptoitui kanojen tapoihin - elelemään maassa maan tavalla. Eräänä päivänä ohikulkija hoksautti talon isäntää, että tiesikös hän, että hänellähän hengaa kotka kanojen keskuudessa. Isäntä tuumasi ykskantaan, että: "Eikun nykyisin se on kana, maata kuopsuttaa, jyviä nokkii ja siipiänsä räpyttelee - as u see. Eikä se sitä paitsi enää osais ees lentää, eikä se enää edes yritä."

Ohikulkija ei uskonut. Hän nosti kotkan käsivarrelleen ja sanoi sille lempeän määrätietoisen topakasti: "Sinä olet kuules kotka. Sinun paikkasi on taivaalla, ei maassa." Hän auttoi linnun ilmaan, mutta kotka räpytteli hetken siipiään ja laskeutui takaisin maahan kanojen joukkoon kuoputtelemaan. Pettymys valtasi ohikulkijan ja isännän kasvot valtasi "Mitäs minä sanoin". Vaan jäi asia sen verran ohikulkijaa häiritsemään, että seuraavana aamuna palasi ja vei kotkan talon katolle. Siellä he kaikessa rauhassa odottelivat, kun aurinko nousi ja taivas avautui oikeinkin komeana. Siinä maisemassa ohikulkijan oli helppo (tilanteesta varmaankin melko hämmentyneelle) valekanaraukalle tuumata: "Katsoppas tätä näkymää. Tältä kantilta sinä olet tullut tätä maailmaa katselemaan. Pistähän lentäen ja olemaan kokovartalokotka. Tämä on katsos se sinun juttusi."

Kotka - syystäkin - epäröi hetken, mutta kun tuuli kutitteli sen siipiä, se levitti ne auki
ja nousi ilmaan. Aikansa se siinä liiteli, kaarteli ja veteli kässärikäännöksiä, kunnes sinne häipyi horisonttiin, eikä sitä sen koonta nähty.

Kyllä meissä kaikissa on valtava määrä luontaista voimaa, kykyjä ja potentiaalia. Joskus elämä vaan saa meidät uskomaan hieman toisin ja vähemmän. Onneksi sen voi muuttaa, kiitos aivojen plastisuuden eli muokkaantuvuuden. Toisenlaisten ajatusten tietoinen valinta muovaa hermoverkot uudelleen. Eli pystytään hyödyntämään aivojen kykyä rakentaa uusia yhteyksiä ja luoda uusia tapoja nähdä asioita. Aivot ja ajattelu muovautuvat sen mukaan, millä mieltänsä toistuvasti-toistuvasti ruokkii.

On myös hyvä, että ollaan ihmisenä ihmisille ja välillä muistutellaan toisiamme siitä, keitä todella olemme ja millaisena toisemme näemme, jos se joskus pääsee unohtumaan. Rohkaistaan kun hirvittää. Kannustetaan kun usko loppuu. Eli kun tulee se hetki, kun haluaa jotain kokeilla, kannattaa koittaa yrittää uskaltaa (oi suomen kieli paras kieli). Ei nyt ketään vaatteet päällä järveen heitellä eikä talon katoilta tuuppailla, mutta nostatetaan, herätellään, innostetaan ja kanssainnostutaan ja ennen kaikkea valetaan uskoa. Ei tänne yksin ole tarkoitettu ketään - kuoputtelemaankaan.

(P.S. ei siis sillä, että kanojen meiningeissä jotain vikaa olisi. Nehän ovat hämmästyttävän teräviä ja havainnointikykyisiä olentoja. Eikä ole sattumaa, että niitä käytetään esimerkkinä eläinten käyttäytymistutkimuksessa ja opetuksessa. Tarkoitus ei ollut tällä dissata kanojen dharmoja. You rock… tai siis kot.)